Aamujen kauneus ja kiitokset sinulle

by Tiia
Huhtikuussa klo 5.53. Vaikka väsyttäisikin lenkille lähtiessä, niin tällainen näkymä karistaa unen rippeet hetkessä.

Olen kertonut, kuinka aamuissani asuu rauha; kuinka haluan aloittaa uuden päivän itsestäni käsin. Meditaatio on ollut aamurutiininani vasta verrattain vähän aikaa, mutta aikainen lenkki on kuulunut osaksi arkeani jo useamman vuoden. Kaikkein ihaninta on lähteä ulos juuri ennen auringonnousua, sillä tuossa hetkessä on aivan käsittämättömän ainutlaatuinen ja kaunis tunnelma.

Klo 5.59
Huhtikuun superkuu, klo 5.29.

Tällä hetkellä en edes yritä ajoittaa aamulenkkiä auringonnousun mukaan, vaan annan mielelläni tilaa yöttömien öiden taianomaisuudelle. Mutta vaikka aamuisin aurinko on jo noussut paistaen kirkkaasti tuoreen päivän yllä, on aikaisissa aamun hetkissä silti yltäkylläisesti rauhaa ja lempeää voimaa. Nautin siitä, että hetken aikaa koko kaupunki on vielä täysin hiljainen ja tyhjä.

Tosin hiljaistahan ei ole koskaan. On lintujen sirkutusta, tuulen kahinaa lehvästössä ja lenkkareiden rapinaa hiekkapolulla. Lähes aina askeleeni suuntavat jossain vaiheessa veden äärelle, ja tuokin äänimaailma on joka kerta erilaisuudessaan niin kovin lumoava: On kovia pärskeitä, jotka vyöryvät rantakivien yli. Tai lempeitä, lähes samettisen pehmeästi liplattavia laineita, joiden kosketus tuntuu henkäyksen keveältä. Pelkkää ihanuutta yhtä kaikki!

Klo 5.39

Jo pitkään minulla on ollut tapana jakaa palasia noista aamulenkeistäni Insta Stooreissa. Joka kerta taltioin puhelimen kameraan videoita ja kuvia asioista, jotka minua juuri sinä aamuna sykähdyttävät. Näen ja koen luonnon heräämisen ja helposti piiloon jäävät hetket todella voimallisesti – kun haltioidun jonkun näkymän edessä, se sekä maadoittaa että energisoi samanaikaisesti.

Minusta on ihanaa jakaa noita pieniä tuokioita muillekin. Tiedän, että moni arvostaa yöuniaan niin paljon, ettei yksinkertaisesti jaksa herätä ennen viittä; tiedän, ettei moni myöskään ehdi kiireisessä arjessaan nipistämään aikaa aamulenkkiä varten. Siksi haluan tuoda nuo aamun hitaat hetket muidenkin saataville. Ei ole väliä, katsotko rauhoittavaa luontoa ulkona paikan päällä vai kuvien muodossa samalla aamuteetä (tai -kahvia) hörppien.

Kesäkuu klo 5.40. Aurinko on jo noussut ja uusi päivä käynnistynyt hyvän aikaa sitten.
Klo 6.07. Kesäaamun sininen hetki.

Haluan sanoa mitä nöyrimmät kiitokset.

Saan todella usein yksityisviestejä, joissa kommentoidaan nimenomaan aamukuviani ja -videoitani kauniiksi ja rauhoittaviksi. Olen saanut kuulla, kuinka onnistun jakamaan hyvää energiaa ruudun välityksellä, ja kuinka aamun hetkien taltioiminen tuo seesteisyyttä uuteen päivään. Moni harmittelee, ettei itse jaksaisi herätä niin aikaisin, mutta että minun ansiostani on silti mahdollisuus päästä mukaan luonnon äärelle ja tavoittaa mielenrauha.

Jokainen viesti lämmittää mieltäni, ja tuntuu ihanalta voida tehdä hyvää (vaikka sitten somen välityksellä). Välillä viestit ovat pitkiäkin ja keskustelu lähtee polveilemaan aivan odottamattomaan suuntaan, mutta juuri tuo on niin kutkuttavan ihanaa.

Joten kiitos sinulle, että seuraat. Olen kiitollinen, että tuottamani sisältö resonoi – hyvä, lempeä energia on juuri sitä, mitä haluan sinulle lähettää. Koskaan ei voi tietää, millaisena huomisaamu näyttäytyy, mutta varmaa on ainakin se, että se pitää sisällään hyvin paljon kauneutta.

Ihanaa, että olet siellä!

Lisää luettavaa

Leave a Comment

Sivusto käyttää evästeitä. “Hyväksy”-nappia painamalla hyväksyt evästeiden käytön. Evästeet tekevät sivuston käyttämisestä helppoa, nopeaa ja käyttäjäystävällistä. Hyväksy Lue lisää