Luin jokin aika sitten Outi Ampujan Hyvä hiljaisuus -kirjan (Atena 2017), ja se sai pohtimaan omaa suhdettani hiljaisuuteen. Tajusin – ja olen toki tiedostanut tämän jo vuosia sitten – että hiljaisuus ja sen hyvää tekevä voima ovat kulkeneet matkassani läpi elämän. Muistan jo lapsuudestani ja nuoruudestani, kuinka hiljaisuus on ollut tärkeä elementti, jonka äärelle olen säännöllisesti hakeutunut.
Hiljaisuuden tarpeeni selittyy ehkä pitkälti sillä, että olen hyvin herkkä – käydessäni terapiassa myös termi erityisherkkä nousi monesti esiin. Aistin ympäristöäni ja erilaisia tunnetiloja voimallisesti, stressaannun liiallisista aistiärsykkeistä ja tietomäärästä, ja huomioin pienimmätkin yksityiskohdat. Minulla on myös alhainen kipukynnys sekä suuri oman rauhan tarve. Lisäksi liikutun herkästi esimerkiksi musiikista tai muusta taiteesta. Muun muassa nuo ovat erityisherkkyyden piirteitä.
