Digidetox – tauko somesta ja teknologiasta

by Tiia

Olen viime aikoina pohtinut paljon omaa hyvinvointiani nimenomaan sosiaalisen median kautta. Pidin juuri reilun viikon mittaisen tauon Instagramista, sillä koin jatkuvasti päivittyvän somevirran tässä kohtaa ennemmin kuormittavana kuin hyvää mieltä tuovana tekijänä. Olen pitänyt somelomaa aina silloin tällöin aiemminkin, ja todennut joka kerta, että oma hyvinvointini tarvitsee säännöllisesti pienen irtioton ja ”katoamisen”.

Olen joskus törmännyt termiin digidetox, jolla tarkoitetaan pidättäytymistä älylaitteista, tietokoneesta ja juurikin sosiaalisesta mediasta. Digitaalisen detox-kuurin aikana keskitytään ruudun ulkopuolelta löytyviin hyvinvointia tukeviin elementteihin. Näitä voivat olla muun muassa luontoyhteyden luominen, jatkuvan multitaskaamisen hillitseminen ja mahdollisen stressin lievittäminen itselle mieluisin keinoin.

Teknologiaan ja sosiaaliseen mediaan on helppo koukuttua

Kuulostaako tutulta: Julkaiset uuden päivityksen esimerkiksi Instassa tai Facebookissa. Saat heti muutamia tykkäyksiä, ehkä kommenttejakin. Tästä tulee hyvä fiilis, sillä kukapa haluaisi tehdä julkaisua, joka ei vastaisi seuraajien mieltymyksiä. Kuluu tunti ja toinenkin, ja käyt aina silloin tällöin (tai vartin välein) katsomassa, kuinka paljon tykkäyksiä/kommentteja on tässä ajassa ehtinyt jo kertyä. Jos määrät vastaavat odotuksiasi, tunnet tyytyväisyyttä ja mielihyvää – jes, postaukseni puhuttelee! Mutta jos tykkäyksiä tulee vain harvakseltaan, alat heti epäillä sisältöäsi – eikö kirjoitus olekaan hyvä vai onkohan postauksen kuvassa kenties jotain vikaa?

Itse voin ainakin nostaa käden pystyyn! En sano, että joka kerta Insta-julkaisun jälkeen seuraisin tykkäyksiä kovinkaan tiiviisti; saatan jopa jättää kännykän tietoisesti jonnekin kauemmas kuin käden ulottuville. Mutta on myös hetkiä, jolloin tykkäysmäärät ovat kuin huumetta: sormi klikkaa tuon tuostakin somen auki ja katse rekisteröi jokaisen punaisen sydämen.

En siis pidä yhtään ihmeellisenä, että somen sanotaan aiheuttavan riippuvuutta, ja että oireet voivat olla hyvinkin samankaltaisia kuin muissakin riippuvuuksissa (ahdistusta, stressiä, keskittymisvaikeuksia). Ehkä sosiaalisen median kohdalla yksi voimakkaimmin riippuvuutta aiheuttava tekijä on nimenomaan FOMO eli fear of missing out. Pelko siitä, että jäät jostain tärkeästä paitsi tekee sen, että somekanavia on tarkkailtava lähes pakonomaisesti.

Ylipäänsä puhelimen jatkuva piippailu sekä näytölle ja kuvakkeisiin ilmestyvät ilmoitukset ovat ärsykkeitä, joihin tulee reagoitua lähes automaattisesti. Minulla on ainakin tapana vähintäänkin vilkaista, mikä sai tällä kertaa puhelimen näytön syttymään, vaikken esimerkiksi lukisikaan saapunutta viestiä tai kurkkaisi kalenterimuistutusta. Mutta pelkästään tuo vilkaisu saa ainakin omalla kohdallani ajatuksen helposti katkeamaan etenkin, jos olen parhaillani tekemässä jotain keskittymistä vaativaa.

Kun some hallitsee sinua, eikä toisinpäin, ajaudut helposti kauemmas intuitiostasi

Olen käyttänyt paljon aikaa siihen, jotta olen oppinut kuulemaan oman sisäisen ääneni selvemmin; mikä tuo minulle mielihyvää juuri tällä hetkellä. Viime kuu oli kokonaisuudeessaan hyvin intensiivinen ja vaati myös todella paljon tietotyöskentelyä sekä uusien asioiden käsittelyä. Kun tähän päälle lisäsi somekanavista tulevan uutisvyöryn, alkoi tuntua, ettei päässäni ole enää ollenkaan kapasiteettia käsitellä yhtään mitään.

Eniten käyttämäni kanava on ehdottomasti Insta, ja normaalisti saan ammennettua sieltä inspiraatiota, hyvää mieltä, uusia oivalluksia sekä visuaalisesti kauniita kokonaisuuksia. Suorastaan nautin tiettyjen tilien seuraamisesta, sillä usein nimenomaan postausten tekstit ovat näissä todella kekseliäitä ja ajatuksia herättäviä.

Nyt kuitenkin huomasin, että pikemminkin ahdistuin. En jaksanut olla itse aktiivinen saatika, että olisin lukenut tiettyjä julkaisuja ajatuksella. Samanaikaisesti mieli yritti puristaa ulos uusia ideoita, mutten kuitenkaan saanut idean hännänpäästä kiinni ennen kuin se jo haihtui jonnekin tajuntani ulottumattomiin.

Joten oli aika pitää pieni someloma.

Digidetoxilla on monia hyötyjä hyvinvointiisi

Kun et käytä sosiaalista mediaa tai vilkuile kännykkääsi jatkuvasti,

  • ajatuksesi kirkastuvat
  • uusia ideoita alkaa pulpahdella pintaan
  • ylipäänsä inspiraatiosi saattaa lisääntyä ja
  • tunnet syvempää yhteyttä itseesi, omaan intuitioosi.

Digidetox sallii sinun olla tietoisemmin läsnä juuri tässä hetkessä.

Monella kuitenkin esimerkiksi työ on sellainen, joka vaatii aktiivista toimintaa somessa tai ripeää vastaamista sähköposteihin. Vaikket siis pystyisikään pitämään täysin sometonta päivää tai viikkoa, on muutamia vinkkejä, joilla voit hillitä sosiaalisen median ja teknologian mukanaan tuomia paineita.

Jätä kännykkä ja some pois aamun ensihetkistä. Olen jo pidemmän aikaa aloittanut jokaisen aamun itsestäni käsin. Heti herättyäni meditoin ja fiiliksen mukaan lähden myös aamulenkille. Oikeastaan vasta suihkun ja aamiaisen jälkeen on se hetki, jolloin ensimmäisen kerran vilkaisen somea tai yön aikana tulleita viestejä ja reagoin niihin. Olen huomannut tällä olevan todella paljon positiivisia vaikutuksia omaan hyvinvointiini ja siihen, millä fiiliksellä uusi päivä lähtee ylipäänsä käyntiin. Kannustankin sinua kokeilemaan jo heti huomisaamuna, että vietät heräämisen jälkeen vaikkapa puoli tuntia täysin teknologiavapaata aikaa!

Mykistä ilmoitusasetukset. Kääntämällä puhelimen ilmoitusasetukset pois päältä et kuule jatkuvasti piippauksia tai näe ruudulla vilahtavia huomioita. Tämän ansiosta sinä päätät, milloin on sopiva hetki tarkistaa esimerkiksi sähköposti tai muu puhelinsovellus.

Käytä yöllä lentokonetilaa. Moni pitää puhelinta öisin sängyn vieressä – niin minäkin – joten se on hyvä laittaa yöksi lentotilaan. Tämä vähentää kiusausta kurkata somea vielä juuri ennen nukkumaan käymistä, ja toisaalta saapuvat viestitkään eivät häiritse unta ja rauhoittumista, sillä näet ne vasta seuraavana aamuna laittaessasi puhelimen jälleen päälle.

Someton sunnuntai. Tämä on itselleni jo todella vakiintunut rutiini: sunnuntaisin some pysyy koko päivän suljettuna. Tällainen pieni, vain päivän mittainen digidetox tekee todella hyvää, ja uusi viikko on jälleen ihana aloittaa täysin virkistyneenä.

Viikon kestävä someloma. Miltä tuntuisi esimerkiksi seuraavan kesä- tai talviloman aikana pitää samalla myös lomaa somesta? Olen lukenut, että viikon mittaisia digitaukoja olisi hyvä pitää jopa muutaman kuukauden välein.

Vaikka välillä tuleekin hetkiä, jolloin haluan ottaa kunnon irtioton sosiaalisesta mediasta, on some mielestäni kuitenkin hyvää mieltä tuova paikka.

En pahemmin seuraa sisältöjä, jotka ahdistavat vaan pikemminkin haluan keskittyä iloon ja kepeyteen. Tämä ei silti tarkoita, etteikö seuraamieni tilien postauksissa käsiteltäisi myös vakavampia aiheita – syvälliset, paikoin kipeätkin pohdinnat ovat mielestäni täysin oikeutettuja. Jatkuva valitus, negatiivisuus ja kyynisyys eivät kuitenkaan puhuttele, joten jätän suosiolla sellaiset tilit pois omalta listaltani.

Ylipäänsä nautin somen mahdollistamasta yhteisöllisyydestä ja etenkin siitä, kuinka samanhenkisiä ihmisiä on nykyisin niin helppo löytää. Vuosien saatossa on tullut käytyä monia hyviä keskusteluja, ja vaikkemme ole koskaan fyysisesti tavanneet, on useista sometuttavista tullut minulle ehkä jopa someystäviä.

Millaisia ajatuksia somen käyttö sinussa herättää? Entä oletko koskaan kokeillut digidetoxia?

Lempeää viikon jatkoa!

Lisää luettavaa

Leave a Comment

Sivusto käyttää evästeitä. “Hyväksy”-nappia painamalla hyväksyt evästeiden käytön. Evästeet tekevät sivuston käyttämisestä helppoa, nopeaa ja käyttäjäystävällistä. Hyväksy Lue lisää