Hei, sinä ihana!
Nuorempana minulla oli useita kirjeenvaihtokavereita – puhun nyt ajanjaksosta, jolloin olin ala-asteen viimeisillä luokilla. (Sanotaanko muuten enää ala-aste vai onko se nykyisin alakoulu?)
Kirjekavereinani oli sekä tuntemiani tyttöjä että entuudestaan täysin tuntemattomia; tyttöjä joka tapauksessa jokainen, koska poikien kanssa en olisi kokenut luontevaksi kirjoitella. Sen aikaisissa nuortenlehdissä oli usein erillinen palsta, johon pystyi jättämään hakuilmoituksen kirjeenvaihtotoverista: ilmoituksessa kerrottiin yleensä tiivistetysti nimi, ikä, asuinpaikka sekä harrastukset ja kiinnostuksen kohteet. Oliko niissä suoraan jopa kotiosoitteet, johon kirjeen saattoi lähettää, sitä en enää muista, mutta toisaalta silloin ei varmastikaan vielä osattu edes ajatella sellaista asiaa kuin tietosuoja. Joka tapauksessa bongailin henkilöitä, joiden ilmoitus jollain tavalla herätti mielenkiintoni, ja lähetin rohkeasti ensimmäisen kirjeen.
Usein sain vastauksena kirjeen takaisin, välillä ei kuulunut mitään vastakaikua. Joidenkin kanssa kirjeenvaihto jatkui enemmän tai vähemmän säännöllisesti useamman vuoden ajan, toisten kanssa se lopahti jo, ennen kuin oli kunnolla edes alkanut.
Kirjeiden vaihto oli kivaa, ja muistan aina sen jännityksen, kun päivän postin joukosta löytyi juuri minulle osoitettu kirjekuori. Koska olimme vielä nuoria – lapsia oikeastaan –, ei kirjeissä käsitelty mitään syvällisiä tai vakavia asioita. Mutta oli hauskaa jakaa kokemuksia koulupäivistä, lempielokuvista ja parhaista Spice Girlsien biiseistä; joku oli nähnyt vaivaa minun vuokseni ja kirjoittanut käsin oikealle kirjepaperille ja saattanut jopa koristella kirjeen tarroin ja piirroksin.
Harmi, ettei yhtäkään noista kirjeistä ole enää tallessa.
Tämän alustuksen jälkeen pääsen itse asiaan eli siihen, että haluan jälleen kirjoittaa kirjeitä!
Ymmärrän nykyajan asettamat haasteet ja kaiken siirtymisen entistä enemmän digitaaliseen ja nopeampaan muotoon, joten mukautan itsekin tätä kirjeasiaa paremmin tähän hetkeen sopivaksi:
Kirjoitan kirjeeni tänne blogiin, ja osoitan sen juuri sinulle, lukijani. En odota vastausta, mutta ilostun suuresti, jos joskus haluat jakaa jonkin ajatuksesi kanssani. Voit tehdä sen alhaalta löytyvässä kommenttikentässä tai, jos haluat keskustelujen pysyvän yksityisempinä, voit myös lähettää minulle sähköpostia tai yksityisviestin Instassa.
Olen hitaamman median kannalla, ja siksi haluan pikku hiljaa herätellä blogiani ja rohkaista myös sinua pysähtymään hetkeksi. Ehkä tällaisessa kirjeen muodossa saan mietteitäni paremmin ulos, ja toisaalta pidempi teksti mahdollistaa myös viipyilyn ja ajatusten jäsentelyn.
Sain inspiraationi tähän kirjeasiaan, kun olen viime aikoina lukenut Kirsi Pihan ja Hanna Jensenin blogimuotoon tehtyä kirjeenvaihtoa (Road Trip to Purpose). Kirsi ja Hanna matkustivat molemmat nyt syksyllä hetkeksi kauemmas nähdäkseen elämäänsä etäältä – Kirsi Ranskan maaseudulle ja Hanna Madridiin. Jokainen postaus on kirje toiselta toiselle.
Sattumalta lainasin juuri kirjastosta Sara Karlssonin ja Pia Sievisen yhdessä kirjoittaman teoksen Elämää päin: Keskusteluja – kiireettömyydestä, malttamisesta, muutoksesta, remonteista, rakkaudesta, Italiasta ja siitä mikä on riittävästi. Kirjassa on sama idea: se on kahden henkilön välinen keskusteluteos, jossa Sara ja Pia jakavat ajatuksiaan toisilleen kirjeiden muodossa yhden vuoden ajan.
Rakastan lukea historiallisia romaaneja, jotka sijoittuvat verrattain usein 1700–1800-luvuille, ja tuolloin ainut tapa saada viesti välitettyä oli kirjoittaa kirje (tai karauttaa hevosella jopa päivien matka, jotta asian saattoi kertoa kasvotusten).
Saadapa nykypäivänä kauniilla käsialalla kirjoitettu kirje, joka on sinetöity kiinni, ja jonka hovimestari tuo eteesi hopeatarjottimella kannettuna – kyllä, lukemani kirjat voisivat hyvin olla myös kuin Downton Abbey -sarjasta. <3
Ehkä tämä ensimmäinen kirjeeni sinulle on hyvä päättää tähän, ettei rönsyilyä tule liikaa yhdellä kertaa.
Kirjoista vielä sen verran, että rakastan aina sitä hetkeä, kun saan aloittaa uuden kirjan lukemisen! Välillä tosin iskee suunnaton valinnan vaikeus sen suhteen, mihin kirjaan tarttuisin seuraavaksi. Muutama päivä sitten oli juuri sellainen hetki, joten ulkoistin päätöksenteon Insta-seuraajilleni, ja pyysin heitä äänestämään neljästä vaihtoehdosta sen, jonka lukemisen aloittaisin seuraavaksi. Äänet jakautuivat yllättävän tasaisesti, mutta ykköseksi kiilasi silti Sally Rooneyn uutuus, Intermezzo. Olen vasta kirjan alussa, joten en osaa sanoa siitä sen enempää. Olen pitänyt valtavasti Rooneyn aiemmista kirjoista, joten siksikin toivon, että myös Intermezzo olisi hyvä. Palaan sen nostattamiin ajatuksiin ehkäpä jossain seuraavista kirjeistäni.
Tänään on 4. marraskuuta. Aamulla kävellessäni töihin kadut olivat osittain jäässä ja kylmä viima sai vilun tunkeutumaan takin alle. Ajatus talvesta kammottaa jo.
Lempeitä päiviä sinulle, ja kuulemisiin!
Tiia