Luin jokin aika sitten Outi Ampujan Hyvä hiljaisuus -kirjan (Atena 2017), ja se sai pohtimaan omaa suhdettani hiljaisuuteen. Tajusin – ja olen toki tiedostanut tämän jo vuosia sitten – että hiljaisuus ja sen hyvää tekevä voima ovat kulkeneet matkassani läpi elämän. Muistan jo lapsuudestani ja nuoruudestani, kuinka hiljaisuus on ollut tärkeä elementti, jonka äärelle olen säännöllisesti hakeutunut.
Hiljaisuuden tarpeeni selittyy ehkä pitkälti sillä, että olen hyvin herkkä – käydessäni terapiassa myös termi erityisherkkä nousi monesti esiin. Aistin ympäristöäni ja erilaisia tunnetiloja voimallisesti, stressaannun liiallisista aistiärsykkeistä ja tietomäärästä, ja huomioin pienimmätkin yksityiskohdat. Minulla on myös alhainen kipukynnys sekä suuri oman rauhan tarve. Lisäksi liikutun herkästi esimerkiksi musiikista tai muusta taiteesta. Muun muassa nuo ovat erityisherkkyyden piirteitä.
Hiljaisuus on minulle voimavara, josta ammennan sisäisen rauhani.
Hyvä hiljaisuus -kirja perustuu 320:n hiljaisuuskokemuksen pohjalta tehtyyn tutkimukseen, ja siinä käsitellään myös negatiivista hiljaisuutta, kuten vaikenemisen kulttuuria ja hiljaisuuden käyttämistä psykologisena aseena (esimerkiksi sodassa). Itse keskityn nyt kuitenkin siihen, mitä hiljaisuus itselleni merkitsee, ja kuinka koen sen mainitsemanani ihanana voimavarana.
Hiljaisuus ruokkii luovuuttani ja saa mielikuvitukseni liitämään mitä uskomattomampiin kerroksiin. Tarvitsen hiljaisuutta säännöllisesti, jotta voin hyvin. Tietoinen hiljentyminen muun muassa meditaatioon on itselleni rutiini, jonka toistan päivittäin. Esimerkiksi työympäristöni on täynnä ”melusaastetta” (puhetta, puhelimen pirinää, näppäimistön ääniä ja muualta tulevia äkillisiä ääniä), joten sen vastapainona ihana hiljaisuus on itselleni elinehto. Mitä hektisempää arkeni on, sitä suurempi tarve minulla on hiljaisuudelle.
Kuormitun jatkuvasta melusta ja hälinästä, ja koen kovat äänet rasittavina.
Kärjistettynä voisin sanoa, että koen ihmisten tai erilaisten koneiden aiheuttamat äänet sellaisina, joista minun täytyy saada säännöllisesti etäisyyttä. Kun kietoudun hiljaisuuteen, onnistuu se parhaiten joko oman kodin lempeässä kuplassa tai sitten menemällä jonnekin luonnon äärelle.
Kuten Hyvä hiljaisuus -kirjassakin nostetaan esiin, ihmislaji on kehittynyt ympäristössä, jonka äänimaisema on koostunut nimenomaan luonnon äänistä. Kova ääni merkitsi puolestaan uhkaa, johon tuli reagoida. Ei siis ole ihme, että jatkuva melulle altistuminen aiheuttaa stressiä, ja keho saattaa olla helposti jatkuvassa ”hälytystilassa”.
Luonnossa oleskelu elvyttää ja kohentaa mielialaa.
On tosin hassua puhua luonnon hiljaisuudesta, sillä harvoin luonnossakaan on täysin hiljaista: kuuluu lintujen laulua ja äännähdyksiä, veden solinaa tai ropsahtelua, tuulen aiheuttamaa kahinaa kasvillisuudessa. Ja siltikin luonto on yksi sellainen hiljaisuuden paikka, jossa minä ja varmasti moni teistäkin kokee syvää rauhaa ja mielihyvää; jonka hiljaisuus tuntuu värähtelynä kehossa ja lempeytenä ympärillä.
Luonnossa – oli kyseessä sitten metsä tai laaja puistoalue – yllättävien aistiärsykkeiden määrä on vähäinen, joten siellä on helpompi rentoutua ja antautua sen elvyttävälle ja virkistävälle rauhalle. Rakastan kaupunkilomia, mutta kyseisillä lomillakin koen tärkeäksi päästä säännöllisesti irti ihmisvilinästä ja liikenteen hälystä. Siksi nautin myös aivan suunnattomasti erilaisissa puistoissa vierailuista. Kun on käyskennellyt rauhassa pitkin upeaa puistoa tai puutarhaa, syönyt ehkä pienet eväätkin viehättävällä penkillä ikiaikaisen männyn katveessa, on jälleen energiaa ja halua astua ihastelemaan toisenlaisia, ihmisen muovaamia näkymiä.
Hiljaiset rutiinit ovat arkeni perusta.
Olen maininnut aiemminkin, että haluan aloittaa aamuni itsestäni käsin. Heti herättyäni venyttelen ja liikuttelen kehoani tarjoten näin vastapainoa yön liikkumattomuudelle. Sen jälkeen haudutan kupposen teetä ja meditoin. Näin kevään tullen käyn myös useammin aikaisilla aamulenkeillä, sillä rakastan sitä hiljaisuutta, joka kaupungissa vallitsee juuri auringonnousun aikaan – kun tulee hetkellisesti tunne, ettei kukaan muu ole vielä hereillä.
Samoin iltaisin tarvitsen hiljaiset rituaalini, jotka rauhoittavat minua päivän jäljiltä, ja jotka takaavat syvät, hyvät yöunet. Laitan puhelimen lentotilaan, mahdollisesti juon vielä kupposen teetä ja meditoin tässäkin vaiheessa, ja teen kylpyhuoneessa rauhoittavat ihonhoitorutiinini. Kasvojen puhdistus ja kosteutus illalla on keholleni merkki, että seuraavaksi siirryn vielä hetkeksi sänkyyn lueskelemaan ennen nukahtamista.
Hiljaisuuden rutiineihini ei siis kuulu some- tai uutissivustot, sillä en halua aloittaa enkä lopettaa päivääni sillä ”melulla”, jota vaikkapa some on helposti täynnä. En myöskään halua, että ajatukseni täyttyvät kaikella negatiivisella heti aamun ensimmäisinä hetkinä, joten siksi luen uutiset mieluummin hieman myöhemmin.
Hiljaisuus on minulle voimavara, joka auttaa kuulemaan oman ääneni ja tarpeeni. Ilman säännöllistä hiljaisuutta alkaisin helposti elää jonkun toisen toiveiden mukaisesti ja unohtaisin, mitkä ovat ne asiat, jotka tuottavat juuri minulle mielihyvää. Hiljaisuus auttaa minua näkemään yksityiskohdat – kaikki ne pienet nyanssit – joista tämä elämäksi kutsuttu kokonaisuus rakentuu.
Mitä ajatuksia hiljaisuus sinussa herättää?