Kevättä ei voi olla ajattelematta ilman kirsikankukkia tai ainakin omassa mielessäni ne assosioituvat hyvin vahvasti yhteen. Syy tähän on yksinkertaisuudessaan se, että rakastan kirsikankukkia! Herkkyydessään, kauneudessaan ja nimenomaan katoavaisuudessaan ne ovat kukkasten joukossa aivan omaa luokkaansa.
Yesterday, cherry blossoms
Tomorrow, red maple leaves –
Today´s moon.
-Yosa Buson
Pioni, syreeni, freesia, ruusu, tuoksuherne, orvokki, omenankukka, valkovuokko, magnolia, tulppaani – siinä muutamia ihanuuksia, joista voin sanoa niiden olevan lempikukkasiani. Kauniita kaikki, osassa myös tuoksu on mitä huumaavin, mutta kirsikankukka on asettunut sydämessäni aivan erityiseen sopukkaan. Muistan joskus kirjoittaneeni, että ilahtumiseen ei tarvita kuin yksi pieni kirsikankukka, ja tämän olen saanut elää todeksi monta kertaa.
Värit vaihtelevat valkoisesta vaaleanpunaiseen ja jopa syvään pinkkiin; on hentoja viisiterälehtisiä kaunokaisia ja runsaita, monikerroksisia kukintoja. Jokainen niistä välittää omaa, aivan erityistä tunnelmaansa, ja jokaisen kirsikkapuun kohdalla huokailen ja pakahdun aivan yhtä paljon. Jopa yksittäinen oksa maljakossa saa minut odottamaan ensimmäisten nuppujen avautumista; puhelen hellästi, ylistän oksan kauneutta, ohimennessäni hipaisen nuppujen vihertävää pintaa. Ja hyvällä onnella on mahdollista, että oksiin ilmestyy kaksi pientä kukkasta, joskus enemmänkin.
Mankai eli täysi kukinta, joka kestää yleensä vain muutaman päivän, on mykistävän upea näky!
Kuitenkin omalla tavallani pidän kirsikankukkasadetta, hanafubukia, jopa vielä kauniimpana. Ehkä se johtuu siitä, että muistoihini on tallentunut ihania hetkiä Japanista hanamin aikaan – kuinka olen kävellyt auringon kutittaessa nenänpäätä ja yhtäkkisen tuulenpuuskan irrottamat terälehdet ovat kieppuneet ympärilläni kuin pienet, vaaleanpunaiset perhoset. Kun terälehtiä satelee kerralla sadoittain, ei voi muuta kuin hymyillä ja ilahtua siitä, että tämänkin näyn sain nähdä ja kokea, ah tätä onnea!
Juuri tuo hetkellinen kauneus tekee kirsikankukista niin lumoavia. Ne symboloivat sekä uutta alkua että kaiken katoavaisuutta. Jos haluat nauttia sakuroista täysillä, on se tehtävä tässä hetkessä; huomenna koko upea puu voi olla jo täysin tyhjä kukkasista. Ei tarvita kuin navakka tuuli, rankkasade tai ihan vain terälehtien päätös, että nyt on aika lentää, ja viuh viuh – puussa on jäljellä vain vihreiden lehtien runsaus.
Kirsikankukkia, ja ylipäänsä luonnon runsautta ihaillessani tunnen suurta kiitollisuutta.
Kuinka etuoikeutettua onkaan, että saamme nauttia kaikesta tästä ympärillämme olevasta kauneudesta! Kiitollisuus linkittyy vahvasti tietoiseen läsnäoloon, ja uskonkin, että päivittäisiin rutiineihini solahtaneet meditaatio- ja läsnäoloharjoitukset ovat lisänneet myös kiitollisuuden kokemuksiani.
Olen huomannut, että tämän talven ja kevään aikana sana kiitollisuus on noussut useasti mieleeni. Ehkä voisin pitää sitä vuoden teemasanana. Huomaan olevani kiitollinen niin monesta asiasta, olivatpa ne kuinka pieniä tai suuria tahansa. Vaikka elämässä olisi huolia ja murheita (kuten itselläni ainakin on), eivät ne silti vähennä kykyä tai tarvetta tuntea kiitollisuutta.
Kiitollisuus on hyvin syvä tunne – voit kokea kiitollisuutta, vaikka tässä hetkessä kaikki ei olisikaan hyvin.
Viimeiset pari vuotta ovat olleet todella haastavia, mutta olen oppinut tuntemaan kiitollisuutta myös kaikista vastoinkäymisistäni. Olen saanut tärkeitä oppeja ja konkreettisia esimerkkejä siitä, mitä voin ja en voi tehdä, jotta sekä fyysinen että henkinen terveyteni pysyvät tasapainossa. Esimerkiksi suolistotulehdus sai minut tekemään näkyviä muutoksia ruokavaliooni, ja tästä olen syvästi kiitollinen; fyysisesti voin nyt paremmin kuin varmaan koskaan aiemmin.
Kun suolistotulehduksen pahin vaihe oli ohi ja toipuminen lähtenyt käyntiin, muistan jo silloin olleeni kiitollinen. Iloitsin siitä, että hakeuduin hoitoon ajoissa eikä tulehdus ehtinyt kehittyä krooniseksi. Vaikka vatsakivut olivat välillä lähes lamauttavan kovia, olin silti kiitollinen, että pystyin useana päivänä viikossa kävelemään läheiseen puistoon ja nauttimaan kesästä varjoisalla penkillä lueskellen.
On ihanaa tuntea kiitollisuutta myös pienistä asioista, sillä niistä arki pääosin koostuu.
Juuri nyt olen kiitollinen:
- Että osaan hauduttaa hyvää teetä (tällaisena sadepäivänä hōjicha on suorastaan taivaallista!), ja että saan juoda sitä kauniista mukista.
- Aamulla olin kiitollinen aikaisesta lenkistä sekä siitä, kuinka ihanalta vesipisarat tuntuivatkaan kasvoilla.
- Parvekkeelle hankkimani orvokit ovat yhä hengissä, ja ne tuottavat suunnatonta iloa päivittäin.
- Äsken ikkunasta ulos katsoessani taivaalla liiteli kolmetoista pääskystä – kesä on siis todellakin tullut!
Etenkin pienten asioiden kohdalla huomaan, että ilo ja kiitollisuus ovat itselleni melkeinpä synonyymeja. Kun jokin asia tekee minut iloiseksi tai onnelliseksi, olen siitä samanaikaisesti myös kiitollinen. Siksi voisin lisätä aiempaan lausahdukseeni, että ilahtumiseen ei tarvita kuin yksi kirsikankukka – tai parvi pääskysiä, jotka kepeästi ilakoiden liitävät ja syöksähtelevät halki pilvisen taivaan. Olen syvästi kiitollinen, että saan elää ja kokea tämänkin päivän; kaikkine tunteineen ja sattumuksineen tämä päivä on juuri niin hyvä kuin sen kuuluukin olla.
Mistä asioista sinä tunnet kiitollisuutta?