Kuinka matchaa valmistetaan? Mistä olisi hyvä aloittaa tutustuminen matchan maailmaan? Millaista on hyvä matcha?
Saan lähes viikoittain Instan puolella kyseilyitä matchaan liittyen, joten ajattelin koota tällaisen pienen yhteenvedon siitä, kuinka päästä alkuun matchan valmistuksessa. Haluan kuitenkin muistuttaa, etten ole itse opiskellut teetaidetta, vaan oma matchanjuontini on puhtaasti harrastelijatasolla. Siksi en noudata tiettyä, tarkasti säännönmukaista koreografiaa, vaan valmistan matchan pikemminkin omaan tyyliini ja keittiööni sopivalla tavalla.
Jos haluat tietää, mistä rakkauteni matchaa kohtaan on saanut alkunsa, ja mitä terveyshyötyjä tällä vivahteikkaalla teellä ylipäänsä on, suosittelen lukemaan postaukseni Oodi matchalle.
Näillä vinkeillä pääset alkuun
Hankitalistallasi on vain nämä kolme asiaa:
- Laadukas matchajauhe
- Bambuvispilä
- Matchakulho, myös tarpeeksi laakea teekuppi sopii hyvin
Aloitetaan siitä kaikkein tärkeimmästä eli matchajauheesta. Matcha on hienoksi jauhettua vihreää teetä, ja näin ollen se sisältää koko teelehden ja kaikki sen lukemattomat ravintoaineet. Suosittelen valitsemaan mahdollisimman laadukasta (seremoniatasoista) matchajauhetta, sillä heikompilaatuisissa maku kärsii todella paljon.
Moni on kysynyt, kannattaako matchaa ostaa ruokakaupasta tai vastaavasta (esim. Ruohonjuuresta). Makuasioista ei tunnetusti voi kiistellä, mutta oman kokemukseni perusteella en ole löytänyt vielä yhdestäkään ruokakaupasta hyvää matchaa. Matchan laadun tunnistaa usein myös väristä: laadukas matcha on selkeästi heleän, jopa kirkkaan vihreää, kun taas huonolaatuisessa matchajauheessa vihreä taittaa harmahtavaan tai rusehtavaan sävyyn.
Itse ostan matchaa vain hyvin varustelluista teekaupoista, kuten Théhuoneesta tai TeeMaasta. Koska normaalioloissa käymme kerran vuodessa Japanissa, on sieltä löytynyt muutama vakiopaikka, joista tiedän saavani erinomaista teetä: Ippodo Tea, Chachanoma sekä Ocharaka tarjoavat aina yllin kyllin täytettä matkalaukkuun. 🙂 Ippodon verkkokauppa toimittaa myös Suomeen, ja tätä olenkin hyödyntänyt muutaman kerran etenkin nyt, kun reissaaminen ei ole ollut mahdollista.
Vain kokeilemalla löydät itsellesi mieluisimman matchalaadun. Koska matcha on verrattain hintavaa useisiin teelaatuihin nähden, suosittelen tästäkin syystä vierailemaan jossain ihanassa teepuodissa (tai tilaamaan suoraan verkkokaupasta), ja pyytämään heiltä vinkkejä, mistä jauheesta kannattaisi aloittaa. Huom! Säilytä avattu matchapurkki aina jääkaapissa ja käytä se noin kuukauden kuluessa.
Bambuvispilän voit hankkia mistä tahansa, sillä en ole huomannut Suomessa myytävissä vispilöissä mitään sen kummempia eroja.
Matchakulho ei ole pakollinen, vaan voit valmistaa matchan missä tahansa tarpeeksi syvässä ja laakeassa teekupissa – pääasia, että kuppi on tarpeeksi tilava vispaamiselle. Voin kuitenkin taata, että jos innostut matchan valmistuksesta ja nauttimisesta yhtään enempää, on kaapissasi silloin matchakulhon mentävä kolo. 🙂 Teehetkesi nousee aivan uudelle tasolle, kun voit valmistaa juoman kauniiseen, juuri sille tarkoitettuun kulhoon.
Matchan valmistus
- Keitä vesi 70-80 asteiseksi. (Muistathan, että mitään teetä ei saa valmistaa 100 asteisessa vedessä!)
- Halutessasi voit esilämmittää matchakulhon kaatamalla sinne hieman kuumaa vettä ja kaatamalla sen sitten pois. Muista kuivata kulho huolellisesti.
- Mittaa kulhoon kaksi bambulusikallista matchajauhetta. Voit käyttää myös tavallista teelusikkaa, jolloin jauhetta tulee 0,5 – 1 teelusikallista. (Vinkki: Jos haluat välttää mahdolliset paakut, voit siivilöidä matchan kulhoon tarpeeksi tiheän siivilän läpi.)
- Kaada kulhoon noin 70 ml kuumaa vettä.
- Sekoita matcha bambuvispilällä vispaten. Vispilää liikutetaan siksak-tyylisesti ylös alas. Vispaa niin kauan, kunnes pinnalle on muodostunut kaunis vaahto.
- Valitse mieluisa paikka, ja nauti tästä ihanasta juomasta.
Ajatuksia matchasta
Jos et ole aiemmin maistanut matchateetä, voi maku vaatia hieman totuttelua. Tästäkin syystä laadulla on suuri merkitys, sillä ensi kosketus heikompilaatuisella matchalla voi viedä innon siitä, haluaako tähän runsaaseen teehen tutustua enää sen enempää. Toisaalta ainahan voit aloittaa testailut matchalatten parissa, sillä tiedän monien pitävän siitä, vaikkei veteen tehty matcha maistuisikaan.
Kun olet kerran maistanut hyvää matchaa, ei paluuta enää ole. Voimakas, viipyilevä maku ja suutuntumaltaan aivan erityislaatuinen tee tarjoaa päivääsi lempeää ja pitkäkestoista energiaa. Keskity matchaan kaikilla aisteillasi ja vain nauti.
Makoisia matchahetkiä!