Sadepäivän kuulumisia

by Tiia

Yhtä lailla kuin aurinkoinen sää innostaa kaivamaan kameran esiin, sadepäivinä mieleni tekee usein kirjoittaa. Tässäpä siis pieniä spontaaneja kuulumisia sadepäivän inspiroimana.

Olen ollut viime päivät todella väsynyt. Oikeastaan olen ollut väsynyt jo reilu pari kuukautta. Koska kyse ei voi olla matalasta ferritiinistä, johtuu väsymys varmasti pitkälti stressistä. Joinain päivinä olo on tuntunut jopa uupuneelta – ei samalla tavalla kuin vielä vuosi sitten, mutta kuitenkin jollain tapaa lamauttavalta. Onneksi tuo olo on mennyt aina päivässä tai parissa ohi.

Mieleni on hassu, sillä jostain syystä luulen, ettei minulla olisi enää oikeutta tuntea negatiivisiksi miellettyjä tuntemuksia. Koska olen sanonut jopa ääneen, etten ole enää masentunut tai ahdistunut, koen etten siis saisi myöskään enää tuntea niin. Jos joinain päivinä ahdistus nouseekin niin korkeaksi, etten tiedä miten päin olisin, minun täytyy vain pitää suu supussa ja olla kuin kaikki olisi pelkkää iloa ja linnunlaulua.

Tiedän itsekin, kuinka typerältä tuo kuulostaa.

Vaikka nautinkin sadepäivien tunnelmasta, saa tämä harmaus ja pimeys usein myös melankolian nousemaan esiin.

Ehkä siitä syystä olen ollut tänään jotenkin alakuloisemmalla mielellä. Suorittaja ja täydellisyyden tavoittelija minussa on kuiskinut korvaani latistavia sanojaan. Olin asettanut tälle päivälle tiettyjä tavoitteita, mutta yhtäkkiä huomaan illan hämärän jo laskeutuneen ja päivän soljuneen ohi vailla sen kummempaa järkevää sisältöä.

Väsymyksestä ja stressistä johtuen ei ole tehnyt mieli katsoa mitään syvällisiä, monimutkaisia tai ajattelutyötä vaativia ohjelmiakaan. Viime viikkoina olen katsonut vain Ensitreffit alttarilla Australiaa. Se on juuri sopivan aivotonta ihmissuhdedraamaa, johon on helppo uppoutua, mutta joka ei kuitenkaan vaadi itseltä mitään.

Kaipaisin juuri nyt kuitenkin jotain oikein mukaansatempaavaa luettavaa, mieluiten kaunokirjallisuuden puolelta; kirjaa, jota ei tekisi ollenkaan mieli laskea käsistään!

Vinkkejä saa antaa! Täytyi ihan tarkistaa Goodreadsista, milloin olen viimeksi lukenut jotain niin hyvää: Täytyy mennä ajassa taaksepäin aina viime heinäkuuhun asti. Silloin olen lukenut sekä Elizabeth Stroutin Olive, taas että Juhani Karilan Pienen hauen pyydystyksen, jotka molemmat olivat mielestäni loistavia.

Kaipaan tähän hetkeen lisää juuri loistavaa, oivaltavaa, nokkelaa ja monikerroksista kirjallisuutta! On aikoja, jolloin lähes jokainen kirja kolahtaa ja osuu siihen kohtaan, johon hyvillä kirjoilla on tapana pesiytyä, kun taas välillä – kuten nyt – sitä lukee vain kirjoja, jotka eivät jätä minkäänlaista muistijälkeä.

Mutta onneksi kirjat eivät maailmasta lopu. Se olisi muuten yksi katastrofaalisimmista asioista: että luettavaa ei enää olisi!

Nyt sytytän vielä muutaman kynttilän lisää luomaan tunnelmaa, haudutan kannullisen iltateetä ja käperryn sohvalle katsomaan juurikin niitä Ensitreffejä.

Leppoisaa iltaa!

Lisää luettavaa

Leave a Comment

Sivusto käyttää evästeitä. “Hyväksy”-nappia painamalla hyväksyt evästeiden käytön. Evästeet tekevät sivuston käyttämisestä helppoa, nopeaa ja käyttäjäystävällistä. Hyväksy Lue lisää