Sunnuntai-illan tervehdys!
Tämä viikonloppu on ollut jotenkin seesteisen rentouttava. Pitkästä aikaa stressi on pysynyt poissa tai ainakin jossakin kauempana – teillä tietymättömillä – enkä ole kokenut muutenkaan tarvetta suorittaa jokaista hetkeä. Nämä pari päivää ovat tuntuneet jotenkin ihanan vapauttavilta.
On ollut miellyttävää muistuttaa itselleen, että tällaisiakin päiviä on.
Etenkin eilinen auringonpaiste antoi aivan uskomattoman paljon energiaa! En koe marraskuuta mitenkään tympeänä tai synkkänä, vaikka hämärä laskeekin peittonsa päivä päivältä aiemmin. En ole myöskään lannistunut sadepäivien edessä, sillä osaan nähdä harmaiden pisaroiden luoman kauneuden. Mutta aurinko ja valo – voi, sydän sykähtää aina aivan erityisellä tavalla, kun hämyisien päivien jälkeen saa avata verhot, ja nähdä kuulaan sinisenä hohtavan aamutaivaan.
Jos olisin kirjailija tai kuvataiteilija (tai ylipäänsä mikä tahansa taiteilija), aamun valo olisi varmasti se, joka inspiroisi teoksiani kaikkein eniten. Sillä koen sen inspiroivana jo nyt. Yön jäljiltä mieli on vielä tyhjä ja avoin, ja taivaan sävyjen katselu innoittaa ajatukset hetkessä johonkin tiettyyn suuntaan. Olisi ihanaa osata maalata tuo tunnetila näkyväksi.
Mutta vielä sananen marraskuusta.
Ymmärrän täysin, miksi moni kokee väsymystä ja kaamosmasennusta näiden lyhyttäkin lyhyempien päivien edessä; etenkin jos myös säätila on pelkkää tasaisen harmaata mössöä. Monen työtahti kiihtyy loppuvuotta kohden, ja stressitasojen ollessa tapissa on kovin vaikea haalia energian rippeitä kasaan, kun päivä hädin tuskin erottuu yöstä.
Marraskuussa pimeän ajanjakso on kuitenkin vasta alussa, ja mielestäni tätä kuuta leimaa pikemminkin tunnelmointi ja innostunut odotus. Kaupunki saa pikku hiljaa ylleen enemmän ja enemmän kimmellystä ja jouluvaloja, ja myös kotiin on ihanaa ripotella kynttilöitä ja valosarjoja luomaan kodikkuutta kultaisella hohteellaan.
Mieleni on ajoittain taipuvainen melankoliaan, joten nämä hämärtyvät päivät antavat myös jollain tapaa turvaa ja lohtua; kun voi luvan kanssa käpertyä itseensä ja antaa hiljaisuuden helliä sisintä. Vuodenkierto etenee sykleissä, ja huomaan myös itse tarvitsevani touhukkaan ajanjakson jälkeen lepoa ja palautumista. Ihminen ei ole kone, joten tasainen tahti kuukaudesta toiseen on lähes mahdoton ylläpitää.
Itselläni vaikein kuukausi on tammikuu. Se on kylmä, loputtoman pitkä ja pimeä. Silloin voisin ilomielin teleportata itseni koko kuukaudeksi johonkin, jossa villakerroksille ja kirkasvalolle ei ole tarvetta. Mutta onneksi siihen on vielä hetki aikaa.
Nyt sytytän muutaman tuikun lisää, ja nautiskelen tästä loppuillan rennosta tunnelmasta. Haudutan kannullisen teetä, neulon puikoilla kesken olevat sukat valmiiksi ja hyggeilen muutenkin.
Toivottavasti sinulla on ollut kiva viikonloppu!