Muistutus itselleni: kun ajatukset ovat tiukassa solmussa eikä vastauksia tunnu löytyvän, mene merenrantaan – mieluiten sellaiseen paikkaan, jossa näkymä levittäytyy laajana, ja horisontti siintää kaukana ulapan takana.
Olen huomannut, että mitä kovempaa stressiä koen, sitä helpommin unohdan veden voiman mieleni tyynnyttäjänä. Onneksi intuitioni on kuitenkin viisaampi, ja lempeästi kuiskaten se pyysi minua menemään meren äärelle.
Stressaantuneena mieli käy kierroksilla, ja koko keho saattaa tuntua kireältä ja levottomalta. Silloin on hyvä antaa itselleen pieni paussi ja keskittyä asiaan, joka on aina läsnä: hengitykseen.
Hengitys virtaa jatkuvasti joka hetki ja sitä havainnoimalla tuot itsesi tietoisesti juuri tähän hetkeen. Hengitys onkin kuin ankkuri, joka maadoittaa sinut nykyhetkeen, vaikka mieli seikkailisi menneessä tai tulevassa. Mitä hämmentyneempi, järkyttyneempi tai levottomampi olet, sitä enemmän kaipaat irtautumista ajatuskehästäsi. Kokeile siis näitä helppoja hengitysharjoituksia, jotka auttavat myös stressinhallintaan.
Tervetuloa 2022! Koen vuoden vaihtumisen aina jotenkin maagiseksi, sillä se symboloi ainakin itselleni hyvin voimallisesti kaikkea uutta ja puhdasta. Vaikka edellinen vuosi olisi ollutkin hyvä, tuntuu silti ihanalta päästää siitä irti ja kääntää katse kohti tulevaa. Viime vuosi oli (jälleen) vaikea ja rankka, joten odotin keskiyötä ja uuden vuoden ensimmäisiä hetkiä sitäkin suuremmalla innolla.
En tee uudenvuodenlupauksia, mutta tavoitteita tykkään asettaa. Koen, että tavoitteet ovat helpommin muokattavissa matkan varrella, eivätkä ne myöskään aseta järjettömiä paineita sille, että nyt on pakko onnistua. Tavoite on inhimillisempi ja lempeämpi: Jokainen pienikin askel on aina askel eteenpäin. Jos en pääse tavoitteeseeni tänä vuonna, onnistuu se ehkä ensi vuonna. Tai ehkä puoliväli riittää ja huomaankin, että tavoite on jo siinä vaiheessa saavutettu.
Parina viime vuotena tavoitteeni ovat pitkälti keskittyneet omaan hyvinvointiini ja sen ylläpitämiseen. Koska kokonaisvaltainen hyvinvointi on kuin laittaisi rahaa pankkiin, jatkan myös tänä vuonna samojen teemojen äärellä. Toki olen asettanut myös muun muassa työhön, rahaan, terveyteen sekä ihmissuhteisiin liittyviä tavoitteita, mutta niistä en puhu nyt tässä postauksessa sen enempää.
Moni varmasti tietää, että rakastan lukemista (täältä löydät aiheeseen liittyvän postauksen). Lukeminen on itselleni erittäin rakas harrastus, tapa kohdata erilaisia tunteita sekä keino lisätä tietämystä ja ymmärrystä. Se on myös mahdollisuus löytää mielenrauhaa ja sisäistä voimaa: kirjalla, joka resonoi juuri oikealla hetkellä, voi olla mitä suurin vaikutus omaan ajattelu- ja toimintatapaan.
Kun olin viime vuonna syvimmässä synkkyyden tilassani uupumuksen suhteen, pakenin kirjoihin. Luin fiktiivistä kaunokirjallisuutta, jonka avulla pystyin hetkeksi siirtämään oman pahan oloni syrjään. Tiesin kuitenkin, etten voi ikuisesti pitää päätä pensaassa, joten pikkuhiljaa aloin lukea myös lempeää ja opastavaa kirjallisuutta liittyen uupumuksen ja masennuksen hoitoon sekä ennaltaehkäisyyn.
Sunnuntai-illan tervehdys!
Tämä viikonloppu on ollut jotenkin seesteisen rentouttava. Pitkästä aikaa stressi on pysynyt poissa tai ainakin jossakin kauempana – teillä tietymättömillä – enkä ole kokenut muutenkaan tarvetta suorittaa jokaista hetkeä. Nämä pari päivää ovat tuntuneet jotenkin ihanan vapauttavilta.
On ollut miellyttävää muistuttaa itselleen, että tällaisiakin päiviä on.
Yhtä lailla kuin aurinkoinen sää innostaa kaivamaan kameran esiin, sadepäivinä mieleni tekee usein kirjoittaa. Tässäpä siis pieniä spontaaneja kuulumisia sadepäivän inspiroimana.
Olen ollut viime päivät todella väsynyt. Oikeastaan olen ollut väsynyt jo reilu pari kuukautta. Koska kyse ei voi olla matalasta ferritiinistä, johtuu väsymys varmasti pitkälti stressistä. Joinain päivinä olo on tuntunut jopa uupuneelta – ei samalla tavalla kuin vielä vuosi sitten, mutta kuitenkin jollain tapaa lamauttavalta. Onneksi tuo olo on mennyt aina päivässä tai parissa ohi.
Olen viime aikoina pohtinut paljon omaa hyvinvointiani nimenomaan sosiaalisen median kautta. Pidin juuri reilun viikon mittaisen tauon Instagramista, sillä koin jatkuvasti päivittyvän somevirran tässä kohtaa ennemmin kuormittavana kuin hyvää mieltä tuovana tekijänä. Olen pitänyt somelomaa aina silloin tällöin aiemminkin, ja todennut joka kerta, että oma hyvinvointini tarvitsee säännöllisesti pienen irtioton ja ”katoamisen”.
Olen joskus törmännyt termiin digidetox, jolla tarkoitetaan pidättäytymistä älylaitteista, tietokoneesta ja juurikin sosiaalisesta mediasta. Digitaalisen detox-kuurin aikana keskitytään ruudun ulkopuolelta löytyviin hyvinvointia tukeviin elementteihin. Näitä voivat olla muun muassa luontoyhteyden luominen, jatkuvan multitaskaamisen hillitseminen ja mahdollisen stressin lievittäminen itselle mieluisin keinoin.
Tuntuu, että olen tällä hetkellä hieman hukassa. Haluaisin pitää yllä säännöllistä postaustahtia täällä blogissa – kuten Instassakin – mutta aina kun avaan läppärin ruudun, tulee täydellinen blokki. Hetki sitten mielessä pyörineet ajatukset katoavat kuin savuna ilmaan, ja tyhjä näyttö tuijottaa vain mykkänä takaisin.
Mitä useammin näin käy, sitä vaikeammalta tuntuu edes aloittaa. Kuulostaako tutulta?
Tänään kävin pitkästä aikaa treffeillä mitä parhaimmassa seurassa. Seuralaisellani on melko vaativa maku, mutta onnistuin silti valitsemaan kohteen, joka innosti ja sai myös ajantajun katoamaan. Kävelimme yhteensä lähes kymmenen kilometriä ja ihastelimme matkan varrelle sijoitettuja taideteoksia. Nautimme teetä, rentouduimme ja annoimme inspiraation viedä mennessään.
Treffiseuralaiseni olin minä itse. 🙂
Minua jännittää ottaa tämä aihe esille, sillä pelkään, etten osaa ilmaista ajatuksiani kunnolla, tai että tulen tahattomasti loukanneeksi jotain. Tämä on kuitenkin aihe, jota olen käsitellyt viime aikoina paljon; oikeastaan koko loppukevään ja tämän kuluneen kesän ajan. Tässä välissä haluan myös sanoa, kuinka onnellinen olen siitä, että olen löytänyt hyvän terapeutin! Hän osaa haastaa ajatusmallejani juuri minulle sopivin keinoin eikä yritä hoppuilla eteenpäin liian nopealla vauhdilla.
Mutta mennäänpä itse aiheeseen eli itsetuntoon. Joillain se on hyvä, joillain huono. Oma itsetuntoni on ollut huono oikeastaan aina, ihan sieltä lapsuudesta lähtien. En saanut kotoa oppeja hyvän itsetunnon rakentamiseen eikä niitä myöskään tarjottu koulussa (ei ala- eikä yläasteella). Viimeistään teini-iän myllerryksessä jo muutenkin heikoissa kantimissa ollut itsetuntoni romuttui täysin. Tuossa herkässä iässä, jossa muutenkin vasta alkaa hahmottamaan itsensä suhteessa ympäröivään maailmaan ja luomaan omaa identiteettiään, on todella haavoittuvainen omaksumaan kriittisesti lauotut asiat totuuksina.
Minulle kävi juuri niin, ja tuolloin päähäni iskostuneet ajatukset, ”totuudet” itsestäni, muovasivat minusta epävarman ja huonommuutta kokevan. Nuo ajatusmallit ovat seuranneet mukanani tänne asti.