Hyvää alkanutta vuotta, ja samalla kiva nähdä pitkästä aikaa täällä blogin puolella!
Yhteenvetona viime vuodesta sanon vain sen, että se sisälsi paljon suuria asioita, jotka vaikuttivat omaan jaksamiseeni ja hyvinvointiini. Siksi moni itselle mieluisa harrastus – kuten blogi – jäi valitettavasti tauolle, koska voimavarat riittivät vain arjesta selviytymiseen.
Nyt kuitenkin pieni inspiraation kipinä on alkanut nostaa päätään, ja se tuntuu ihanan virkistävältä!
Luin jokin aika sitten Outi Ampujan Hyvä hiljaisuus -kirjan (Atena 2017), ja se sai pohtimaan omaa suhdettani hiljaisuuteen. Tajusin – ja olen toki tiedostanut tämän jo vuosia sitten – että hiljaisuus ja sen hyvää tekevä voima ovat kulkeneet matkassani läpi elämän. Muistan jo lapsuudestani ja nuoruudestani, kuinka hiljaisuus on ollut tärkeä elementti, jonka äärelle olen säännöllisesti hakeutunut.
Hiljaisuuden tarpeeni selittyy ehkä pitkälti sillä, että olen hyvin herkkä – käydessäni terapiassa myös termi erityisherkkä nousi monesti esiin. Aistin ympäristöäni ja erilaisia tunnetiloja voimallisesti, stressaannun liiallisista aistiärsykkeistä ja tietomäärästä, ja huomioin pienimmätkin yksityiskohdat. Minulla on myös alhainen kipukynnys sekä suuri oman rauhan tarve. Lisäksi liikutun herkästi esimerkiksi musiikista tai muusta taiteesta. Muun muassa nuo ovat erityisherkkyyden piirteitä.
Viimeksi olen listannut kuukauden suosikkejani joskus keväällä, mutta nyt otin jälleen tavoitteekseni kirjata tässä kuussa ilahduttaneita asioita muistiin. Koska tänä vuonna marraskuun pimeys on iskenyt enemmän kuin aiempina vuosina, on ollut hyväkin pysähtyä nauttimaan pienistä merkityksellisistä asioista ja hetkistä, joiden ansiosta muuten niin harmaa kuukausi on saanut hieman pehmeyttä ympärilleen.
Aloitin kuukausi sitten uudessa työssä ja siitä lähtien olen pohtinut paljon uupumustani.
Kuinka jaksan työn rytmittämää arkea pitkässä juoksussa? Osaanko pitää kiinni rajoistani, jos kuormitus uhkaa käydä liian suureksi? Ja ehkäpä tärkein: mitä jos uuvun uudestaan?
Tämä oli ensimmäinen aamu tänä vuonna, kun vedin lenkkarit jalkaani jo puoli kuuden aikoihin. Aurinko nousi tänään klo 5.52, ja halusin olla hyvissä ajoin toivottamassa uuden päivän tervetulleeksi.
Mustarastaiden, talitinttien, varpusten ja lokkien laulun siivittämänä askelsin kohti Pohjoisrannan satamaa, jonne usein aamulenkeilläni päädyn.
Ajatukseni olivat odottavalla kannalla: Millaisin sävyin aurinko tänä aamuna mahtaakaan värjätä taivaan? Mikä on ylipäänsä aamun tunnelma?
Kävellessäni pitkää suoraa kohti Tervasaarta satuin katsomaan oikealle, kohti Uspenskin katedraalia ja keskustaa. Ja sillä sekunnilla mykistyin.
Muistutus itselleni: kun ajatukset ovat tiukassa solmussa eikä vastauksia tunnu löytyvän, mene merenrantaan – mieluiten sellaiseen paikkaan, jossa näkymä levittäytyy laajana, ja horisontti siintää kaukana ulapan takana.
Olen huomannut, että mitä kovempaa stressiä koen, sitä helpommin unohdan veden voiman mieleni tyynnyttäjänä. Onneksi intuitioni on kuitenkin viisaampi, ja lempeästi kuiskaten se pyysi minua menemään meren äärelle.
Stressaantuneena mieli käy kierroksilla, ja koko keho saattaa tuntua kireältä ja levottomalta. Silloin on hyvä antaa itselleen pieni paussi ja keskittyä asiaan, joka on aina läsnä: hengitykseen.
Hengitys virtaa jatkuvasti joka hetki ja sitä havainnoimalla tuot itsesi tietoisesti juuri tähän hetkeen. Hengitys onkin kuin ankkuri, joka maadoittaa sinut nykyhetkeen, vaikka mieli seikkailisi menneessä tai tulevassa. Mitä hämmentyneempi, järkyttyneempi tai levottomampi olet, sitä enemmän kaipaat irtautumista ajatuskehästäsi. Kokeile siis näitä helppoja hengitysharjoituksia, jotka auttavat myös stressinhallintaan.
Tiesitkö, että tänään on Teen päivä? Sitä vietetään aina 6. helmikuuta Tean nimipäivänä, ja joka vuosi Teen päivällä on myös jokin teema.
Tänä vuonna teemana on Teetä ja tarinoita.
”Laadukas ja hyvä tee tekee arkisestakin hetkestä erityisen sekä luo mieleen makumuistoja ja esteettisiä tunnelmia”, sanotaan Teen Ystävien tiedotteessa.
Tervetuloa 2022! Koen vuoden vaihtumisen aina jotenkin maagiseksi, sillä se symboloi ainakin itselleni hyvin voimallisesti kaikkea uutta ja puhdasta. Vaikka edellinen vuosi olisi ollutkin hyvä, tuntuu silti ihanalta päästää siitä irti ja kääntää katse kohti tulevaa. Viime vuosi oli (jälleen) vaikea ja rankka, joten odotin keskiyötä ja uuden vuoden ensimmäisiä hetkiä sitäkin suuremmalla innolla.
En tee uudenvuodenlupauksia, mutta tavoitteita tykkään asettaa. Koen, että tavoitteet ovat helpommin muokattavissa matkan varrella, eivätkä ne myöskään aseta järjettömiä paineita sille, että nyt on pakko onnistua. Tavoite on inhimillisempi ja lempeämpi: Jokainen pienikin askel on aina askel eteenpäin. Jos en pääse tavoitteeseeni tänä vuonna, onnistuu se ehkä ensi vuonna. Tai ehkä puoliväli riittää ja huomaankin, että tavoite on jo siinä vaiheessa saavutettu.
Parina viime vuotena tavoitteeni ovat pitkälti keskittyneet omaan hyvinvointiini ja sen ylläpitämiseen. Koska kokonaisvaltainen hyvinvointi on kuin laittaisi rahaa pankkiin, jatkan myös tänä vuonna samojen teemojen äärellä. Toki olen asettanut myös muun muassa työhön, rahaan, terveyteen sekä ihmissuhteisiin liittyviä tavoitteita, mutta niistä en puhu nyt tässä postauksessa sen enempää.
Moni varmasti tietää, että rakastan lukemista (täältä löydät aiheeseen liittyvän postauksen). Lukeminen on itselleni erittäin rakas harrastus, tapa kohdata erilaisia tunteita sekä keino lisätä tietämystä ja ymmärrystä. Se on myös mahdollisuus löytää mielenrauhaa ja sisäistä voimaa: kirjalla, joka resonoi juuri oikealla hetkellä, voi olla mitä suurin vaikutus omaan ajattelu- ja toimintatapaan.
Kun olin viime vuonna syvimmässä synkkyyden tilassani uupumuksen suhteen, pakenin kirjoihin. Luin fiktiivistä kaunokirjallisuutta, jonka avulla pystyin hetkeksi siirtämään oman pahan oloni syrjään. Tiesin kuitenkin, etten voi ikuisesti pitää päätä pensaassa, joten pikkuhiljaa aloin lukea myös lempeää ja opastavaa kirjallisuutta liittyen uupumuksen ja masennuksen hoitoon sekä ennaltaehkäisyyn.